Kung Fu Panda I & II

Jokainen meistä on yksilö, ja jokaisella on oma polku, jota pitkin kulkea. Polun varrelta keräämme vaikutteita muista yksilöistä, sekä ympäröimme itsemme henkilöillä ja ajatuksilla, jota tukevat meitä kohti visiotamme ja haluttua määränpäätä. Matkalla tavoitteeseen moni asia kuitenkin on toisin, miten me sen kuvittelemme olevan. Emme ole yksilöinä kykeneviä vaikuttamaan jokaiseen asiaan, vaan joudumme tyytymään tietyissä asioissa siihen mitä saamme. Emme ole täysin kykeneviä vaikuttamaan kaikkeen, vaan polkumme voi viedä meidät täysin odottamattomiin asioihin, jolloin täytyy toimia parhaaksi näkemällään tavalla.
Polullamme meidän tulisi aina luottaa omaan tekemiseen, sekä haastavien ja hankaleiden tilanteiden tullen unohtaa turha demonisointi. Ennakkoluulot eivät ole faktoja, vaan ajatusmaailmamme luomia pahimpia mahdollisia skenaarioita. Tärkeintä on keskittyä nykyhetkeen ja arvostaa sen tuomia haasteita, joista opimme aina jotain, oli lopputulos sitten negatiivinen tai positiivinen.
Toiminnassamme meidän tulee ennen kaikkea keskittyä itseemme. Tiedostaa omat vahvuutemme ja heikkoutemme, antamatta kuitenkaan liian isoa roolia negatiiviselle. Mikään heikkouksistamme ei ole maailmaa kaatava tekijä, vaan jopa parhaimmassa tapauksessa piilevä voimavara, kunhan siihen uskaltaa ja rohkenee perehtyä. Mikään ei ole mahdotonta.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *