Munaa kunnolla

Kirjailija

-Stephen Brown

 

Kirjassa kerrotaan todella tunnetuistakin yrityksistä ja niiden perustajista joista en ole sen tarkemmin tiennytkään aikaisemmin, kuten Sonyn perustajista. Sonykin oli hyvä esimerkki yrityksestä, jonka menestyminen on vaihdellut paljon vuosi kymmenten aikana. Kirjan tunnetuimpia henkilöitä nykypäivänä ovat varmaan Madonna, Steve Jobs ja Donald Trump.

 

Kirjassa kerrottiin myös Steve Jobsista, joka oli siis yksi tarina kahdestakymmenestäviidestä kertomuksesta. Kirjasta minä sain aivan uuden käsityksen Jobsista. Hän oli todella taitava myyjä, mutta jo alku aikoina kun hän perusti Applen, niin hän huijaisi ystäväänsä. Hän oli teettänyt ystävällään työn ja 1000 dollarin palkkion hän oli jakanut 70/30 itsensä hyväksi ja valehteli ystävälleen saaneensa vain 600 dollaria. Hän oli myös vetäytynyt toistuvasti sopimuksista, kun oli jopa tilannut miljoonien arvoisen erän mikroprosessoreja ja jätti valmistajan ihmettelemään, mitä tehdä uudella sirulla.

”Vaikka sitä ei ehkä oivalla silloin kun se kohdalle sattuu; kaatuminen turvalleen voi olla parasta; mitä ihmiselle tapahtuu.” -Walt Disney-

 

 

 

 

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *