Rework

Kirja: Rework (2010)
Kirjailijat: Jason Fried & David Heinemeier Hansson
Kirjapisteet:

Kirja on Basecampin suunnittelijoilta. Kirja herätti muutamia tärkeitä ajatuksia, jotka on hyvä muistaa jatkossa.

Basecampin tarina lyhyesti.

Pienen verkkosivuja suunnittelevan yrityksen mielestä projektien hallintaan ei ollut riittävän käytännöllistä työkalua, joten he suunnittelivat Basecampin. He esittelivät ohjelmiston ystävilleen muissa yrityksissä, ja kaikki tarvitsivat sitä. Nyt yritys tekee miljoonia voittoa. Yritys on pieni (16 henkilöä), taloudellinen ja pärjää ilman suurta markkinointia.
Heitä kutsuttiin huolimattomiksi, vastuuttomiksi ja epäammattimaisiksi, koska he tekivät asioita eri tavalla kuin muut yritykset. Työntekijät eivät lähes koskaan tapaa toisiaan, he asuvat 8:ssa eri kaupungissa. He eivät tehneet viisivuotissuunnitelmaa, vaan päättivät asioista niiden tullessa vastaan.

New reality, anyone can be in business.
Käytettäviä työkaluja on enemmän kuin koskaan. Teknologia on kehittynyt, sovellukset ja ohjelmat ovat jopa ilmaisia. Yksi ihminen työntekijä pystyy hoitamaan työtehtäviä, joihin vaadittiin 2-3 ihmistä, ääritapauksissa kokonaisen osaston työt. Myös tarvittavien työtuntien määrä ei ole suuri. Nykyään 10-40 tuntia viikossa antaa oikean mahdollisuuden bisneksesi pyörittämiseen ja voiton tavoitteluun, esimerkiksi työsi ohella. Myös riskit ovat hallitumpia, eikä säästöjä tarvitse riskeerata kuin ääritapauksissa.

Ignore the real world.
Ihmiset on pessimistisiä: ”That won’t work in the real world.” Uusille ideoille ja toimintatavoille ei anneta mahdollisuutta ja vanhoihin asioihin tartutaan kiinni liian helposti. Kaikkien uusien ideoiden odotetaan epäonnistuvan. Jos olet oikeasti innoissasi ja uskot ideaasi tai tuotteeseesi, ihmiset yrittävät vetää sinut takasin maanpinnalle. Jos siis jonkun mielestä haaskaat aikaasi, älä usko häneen.

Learning from mistakes is overrated.
Virheistä on tullut hyväksyttäviä. Aloittaessasi yrityksen, kuulet miten 9/10 uudesta yrityksestä epäonnistuu ja miten mahdollisuudet onnistua on hyvin pienet. Muiden virheet ovat vain niitä, muiden virheitä. Jos muut ihmiset eivät osaa markkinoida tuotettaan sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi, jos muut ihmiset eivät osaa rakentaa tiimiä, sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Mitä virheistä todellisuudessa oppii? Virheistä opit mitä et tee uudestaan, etkä välttämättä sitä mitä sinun pitäisi tehdä. Onnistuessasi tiedät mikä toimi ja mitä kannattaa tehdä, jotta onnistut uudestaan. ”Success in the thing that matters, build on what worked.”

Planning is guessing.
Kirjassa annettaan kiinnostava näkökulma suunnitelmille. Voit nähdä suunnitelmat arvauksina. On paljon tekijöitä, joihin et voi vaikuttaa: markkinatilanne, kilpailijat, asiakkaat, talous ja niin edelleen. Suunnitelman kirjoittaminen saa sinut tuntemaan, että hallitset mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka se ei ole totta. Kutsuessasi liiketoimintasuunnitelmaasi liiketoiminta-arvauksesi ja rahoitussuunnitelmaa rahoitusarvauksesi hyväksyt sen, että kaikki ei välttämättä mene täysin suunnitelmasi mukaan ja olet valmiimpi improvisoimaan, jota vaaditaan onnistumiseen.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *