Tee itsestäsi brändi – Katleena Kortesuo

Minä naivina luulin, ettei brändäyksestä saa näin paljoa hyvää asiaa mitä Kortesuo on kirjoittanut. Kortesuolla on mielestäni aika kärkkäät mielipiteet ja hän uskaltaa kertoa oman mielipiteensä ja jopa omia heikkouksiaan. Olen aikaisemminkin lukenut Kortesuon kirjoja, ja pitänyt hänen tyylistään kirjoittaa eikä tämäkään kirja minua kylmäksi jättänyt.

Kortesuo ensiksi valaisee, mikä on henkilöbrändi ja mikä luo henkilöbrändin. Hän kannustaa katsastamaan onko nimesi erottuva, millä kuljet tapaamisiin, kannustaa pukeutumaan hieman massasta poikkeavasti, sekä olemukseesi, esimerkiksi istuma-asentoosi. Kortesuo myös muistuttaa, että persoonan tulee muokata brändiä, ei brändin persoonaa.

Kortesuo suosittelee henkilöbrändin haluavan ihmisen hyödyntävän sosiaalista mediaa: pidä blogia, keskustele asiakkaittesi kanssa, ota kantaa ja profiloidu asiantuntijaksi. Hän esittelee useimmat sosiaaliset mediat, sekä sovellukset ja neuvoo, miten siellä kannattaa käyttäytyä tehdäksesi itsestäsi mielenkiintoisemman ja asiantuntevaisemman. Minulle uutena sosiaalisenmedian alustana tuli Qaiku.

Kirjassa myös kerrotaan eri kirjoitustyyleistä, jos haluat olla henkilöstöbrändiksi, sinun tulee osata myös osata kirjoittaa sopivalla kielityylillä.

All in all minusta kirja on hyödyllinen opas henkilöbrändin rakentamiseen

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *